Edit-131119-44-71

Uudet päiväkotitilat ennätysajassa

Eräänä toukokuisena aamuna Tursolan päiväkodin päiväkotirakennuksessa Kangasalla syttyi tulipalo. Ketään ei ollut palon aikana rakennuksessa, mutta itse rakennus paloi käyttökelvottomaan kuntoon. Kapungille tuli akuutti tarve löytää korvaavat tilat. Normaalia kevyemmän minikilpailutuksen ansiosta uudet väistötilat saatiin Adapteolta jo syyskuuksi.

Toimitettu päiväkotirakennus:

  • Yksi kerros
  • I:n mallinen rakennus
  • C40-moduuleista
  • Puujulkisivu, joka sopii hyvin ympäröivään rakennuskantaan
  • Jakelukeittiö, ryhmätila

 

Tulipalo käynnisti ripeästi etenevän tapahtumaketjun väistötilojen hankkimiseksi

Tulipalosta johtuva tilantarve on sellainen, johon ei pysty varautumaan ennalta. Tursolan päiväkodissa skenaario muuttui todeksi, kun yhtenä aamuna päiväkotilapsilla ei enää ollutkaan vanhaa tuttua hoitopaikkaa.

Lapset saatiin kuitenkin sijoitettua väliaikaisesti läheiseen esikouluun ja muihin päiväkoteihin.

Samalla Kangasalan kaupungin teknisissä palveluissa alkoi kuhina. Kiinteistöinsinööri Olli Rissanen kertoo, miten aivan alkuun viranomaisten piti antaa tehdä tarvittavat selvitystyöt palaneissa tiloissa. Tämän jälkeen alkoi asiointi vakuutusyhtiön kanssa.

Vakuutusyhtiöstä saatiin projektille tietyt suuntaviivat. Korvauspäätösasiat piti kuitenkin saada hoidettua loppuun ennen kuin varsinainen tilojen kilpailutus voisi alkaa.

Edit-131119-28-71 (1)

Barbitkin joutuivat muuttamaan vanhasta talostaan uusiin tiloihin.

Minikilpailutus joudutti tilojen hankintaprosessia

Kangasala on mukana Tampereen kehyskuntien yhteisessä KUHA-puitesopimuksessa. KUHA mahdollisti Tursolan tapauksessa jouhevasti etenevän minikilpailutuksen, jonka ansiosta aikaa säästyi ja sopimusneuvottelut ja suunnitteluprosessi saatiin nopeasti käyntiin.

Puitesopimuksessa oltiin jo aiemmin kilpailutettu väistötilojen toimittajia. Kun tarve tiloille tuli, pohjatyö oli jo tehty ja kilpailutus käytiin vain puitesopimuksessa mukana olevien tilatoimittajien kesken. Rissasen mukaan KUHA pelasti projektin aikataulullisesti.

Kilpailutuksessa Adapteo voitti tarjouksellaan ja sitoutui toimittamaan halutut tilat ennalta määritellyssä, verrattain kireässä aikataulussa.

Kiireellisen aikataulun lisäksi haasteita tuotti sopimusneuvotteluiden ja suunnitelmien teon ajoittuminen keskelle kesälomakautta.

Haasteista huolimatta kaikkien projektiin osallistuneiden aktiivisen työn ansiosta tilat saatiin täsmällisesti ennalta sovittuun toimituspäivään mennessä. Kaupungin teknisissä palveluissa jopa jalkauduttiin naapurustoon soittelemaan lähitalojen ovikelloja, jotta rakennuslupaprosessi saataisiin mahdollisimman nopeasti päätökseen.

"Asetimme projektille melko tiukan aikataulun ja Adapteo pysyi siinä. Kiitos Adapteolle siitä."

Tuomo Hakala
Suunnittelija, Tekniset palvelut, Kangasala

Adapteo otti harteilleen projektin kokonaisvastuun

Projektissa mukana ollut Kangasalan teknisten palvelujen suunnittelija Tuomo Hakala kertoo, että he tilasivat Adapteolta avaimet käteen -paketin. Näin ollen Adapteo otti projektista kokonaisvastuun aina maanrakennustöistä rakennusluvan hakemiseen.

"Yhteinen tavoite saavutettiin hyvin."

Olli Rissanen
Kiinteistöinsinööri, Kangasala

Aikataulua ei lopulta horjuttanut edes alkuperäisen suunnitelman muuttuminen. Rakennuspaikka oli hyvin pieni, ja lopulta alkuperäisen suunnitelman mukainen rakennus ei olisi mahtunut tontille. Suunnitelmasta pudotettiin pois yksi moduuli, ja tilat saatiin rakennettua ajoissa.

Edit-131119-10-71 (1)

Uusi päiväkoti on ollut mieluinen kaikille käyttäjille.

Siistit ja toimivat tilat saavat kiitosta käyttäjiltään

Uusien väistötilojen 5-vuotiaat käyttäjät ovat Tursolan vastaavan varhaiskasvatusyksikön johtajan Marjo Tiilikan mukaan pitäneet uusista päiväkotitiloistaan. Hänen mukaansa tilat ovat isommat kuin aiemmin, mistä kaikki ovat olleet innoissaan. Isommat tilat ovat mahdollistaneet toimintaa aivan eri tavalla.

"Tilat ovat toimivat ja juurikin käyttökelpoiset tällaisissa tilanteissa. Yhteistyö Adapteon kanssa sujui hyvin, ja toiveemme otettiin hyvin huomioon."

Marjo Tiilikka
Vs. varhaiskasvatusyksikön johtaja, Kangasala

Tuomo Hakala kertoo, miten tilojen siisti kunto ja korkea käyttövalmius oli hänelle positiivinen yllätys. Vaikka moduulit olivat olleet jo aiemmin päiväkotikäytössä, ei sitä päältä päin olisi huomannut.

Hakala ja Rissanen vastaavatkin molemmat viipymättä kysymykseen, suosittelisivatko he Adapteota yhteistyökumppaniksi: Kyllä, ehdottomasti.

Edit-131119-24-71