Uuden rakennuksen suunnittelussa otettiin kauniit järvimaisemat huomioon
Kämpasten sijaitsee Sigtunassa, Mälaren-järven puistomaisessa ympäristössä. Keskuksen vahingoittumaton päärakennus, koulutustilat sekä hotelli levittyvät kaikki kauniisti puiden täyttämään vihreään miljööseen.
Uudessa moduulirakennuksessa sijaitsee nyt keskuksen ravintolarakennus, keittiö ja lounge-tilat. Rakennus on kaksikerroksinen, ja sen terassilta ja suurelta parvekkeelta aukeavat upeat maisemat järvelle.
Huippuluokan ravintolarakennus täydellisesti varustetulla ammattikeittiöllä
Ruotsin Adapteon projektikehittäjä Ulf Sevborn kertoo, että Kämpastenille tehtiin monia uniikkeja ratkaisuja.
Ainoastaan jo keittiöön käytettiin yhdeksän tilamoduulia. Keittiö on täysin varusteltu ravintolakeittiö, jossa voidaan valmistaa niin aamiainen, lounas kuin päivällinen sadalle vieraalle. Tiloista löytyy Electroluxin korkealaatuiset laitteet, kylmiö ja pakastimet, aivan kuten missä tahansa ammattikeittiössä.
Sevbornin mukaan kohteen ainutlaatuisin osio on kuitenkin järven suuntaan avautuva 36 metrin levyinen seinä, joka on pelkkää lattiasta kattoon ulottuvaa ikkunaa.
Ravintolan lisäksi rakennukseen tehtiin viihtyisät lounge-tilat, joissa koulutuksiin osallistujat voivat rentoutua ja seurustella keskenään opetuksen ulkopuolella. Tunnelmaa luovat kaiken lisänä kaksi lempeästi loimuavaa takkaa.