Nopeasti nykyaikaiset tilat Laholmin hoivakodille

Poikkeuksellisen nopean hankintaprosessin ansiosta Adapteo kasvatti vain muutamassa kuukaudessa eteläruotsalaisen Laholmin kunnan hoiva-asumisen kapasiteettia 40 uudella huoneella. Tila tuli tarpeeseen. Kuntotutkimus osoitti, että vanhan Våxtorpin hoivakodin remontointi ei olisi ollut taloudellisesti järkevää. Siksi aikaa, kun uutta hoivakotia rakennettiin, piti löytää sopiva ja turvallinen asumisratkaisu.

“Lopputulos on oikein hyvä. Adapteon hoivakoti on yhtä viihtyisä ja tarkoituksenmukainen kuin mikä tahansa uusi pysyvä rakennus. Henkilöstö on ollut tyytyväistä. Työympäristö on paljon parempi kuin aikaisemmin, erityisesti ilmanvaihdon ja tilan suhteen.”

Susanne Andreasson
yksikön johtaja, Laholmin hoivakoti, Ruotsi

Våxtorpin vanha hoivakoti oli nähnyt parhaat päivänsä. Siihen tulokseen oli tullut sekä palotarkastaja että kunta. Uuden hoivakodin rakentaminen olisi kuitenkin aikaa ja resursseja vaativa prosessi. Niin asukkaat kuin henkilöstö tarvitsivat nykyaikaiset asumis- ja työskentelytilat, kunnes uusi hoivakoti olisi valmis.

Kun Laholmissa odotettiin päätöstä uudesta hoivakodista, Adapteon muunneltava rakennus tarjosi loistavan ratkaisun. Adapteon rakennukset päätettiin hankkia vuoden 2019 lopussa, ja ensimmäiset rakennukset olivat muuttovalmiita jo vuoden 2020 helmi-maaliskuun vaihteessa. Kesäkuun puolivälissä ensimmäiset asukkaat muuttivat uusiin tiloihin.

Projekti toteutettiin ennätysajassa. Kaikki on toiminut loistavasti siitä huolimatta, että loppuvaiheessa oli tiukka aikataulu. Koko prosessi sujui hienosti päätöksenteosta valmiiksi rakennukseksi asti, Laholmin kunnan kiinteistöyhtiö Laholmshemin tekninen päällikkö Frank Bylund sanoo.

Vaikka prosessi oli nopea, rakennuksen suunnittelussa ei tehty kompromisseja. Henkilöstö osallistettiin jo aikaisessa vaiheessa suunnitteluun. He saivat piirustukset nähtäväkseen ja heillä oli mahdollisuus tuoda esiin näkemyksiään. Lopputuloksena rakennukset soveltuvat hyvin hoivakodin päivittäisiin toimintoihin. Suunnittelussa otettiin myös huomioon erityistoiveet, kuten jokaisen yksikön pesu- ja huuhtelutilat sekä kattoon asennettavat kiskot erikoishissille.

Adapteon muunneltavat rakennukset ovat lunastaneet lupauksensa. Viilennys ja ilmanvaihto ovat toimineet erinomaisesti, jopa helteisinä kausina, tekninen päällikkö Frank Bylund sanoo.

Laholm building