Kalliokulju, Juha

Maailma voi muuttua yllättäen – voivatko rakennuksetkin?

Kukapa olisi vielä vuodenvaihteessa uskonut, että keväällä 2020 yhteiskunta suljetaan monella eri tapaa koronaepidemian seurauksena. Tilanteet voivat kääntyä päälaelleen hyvinkin nopeasti, ja tämä heijastuu myös rakennusten käyttöön.

Etätyössä ja -opetuksessa tilat jäävät käyttämättä, mutta kulut pyörivät

Koronapandemian pitkäaikaisia, pysyviä vaikutuksia on vielä vaikea arvioida täsmällisesti, mutta nähtävissä on jo trendi etätyön lisääntymiselle. Tällöin vanhaa toimisto- ja liiketilaa ei tarvita enää yhtä paljon kuin aiemmin, mutta vajaakäytöllä olevien tilojen kulut ovat edelleen samat.

Myös kouluissa tilat jäivät keväällä 2020 vajaakäytölle opetuksen siirryttyä verkkoon. Toisaalta syksyllä on tuskailtu tilan puutteen kanssa, kun suositeltuja etäisyyksiä oppilaiden sijoittelussa on ollut hankalaa toteuttaa.

Edellä mainittujen ongelmien taustalla onkin perimiltään tilojen joustamattomuus.

Muunneltavat rakennukset mukautuvat uusiin tarpeisiin vain viikoissa

Adapteon muunneltavat rakennukset toimivat päinvastoin kuin perinteiset rakennukset. Niitä ei rakenneta kestämään vuosikymmeniksi tai -sadoiksi vaan ainoastaan käyttäjiensä tarpeen ajaksi.

Kun rakennuksia ei enää tarvita, ne puretaan, ja rakennusmoduulit kunnostetaan ja siirretään seuraavaan käyttökohteeseen. Muunneltavat rakennukset edustavat siis rakennusten kiertotaloutta.

Muunneltavat rakennukset muokkautuvat myös tarvittaessa käytön aikana. Esimerkiksi, jos tilaa tarvitaan lisää, sitä tuodaan lisää. Tai jos käyttötarve vähenee, turhat tilat viedään pois.

Rakennusten käyttötarkoituksen voi myös muuttaa käyttötarpeiden muuttuessa. Esimerkiksi alun perin päiväkodiksi rakennettu rakennus voidaan muokata myöhemmin kouluksi ja siitä vielä vaikka palveluasumisen yksiköksi tai hammashoitolaksi.

Entistä tehokkaampi palveluverkko ilman investointiriskejä

Joustavuutensa ansiosta muunneltavat rakennukset ovat omiaan myös kunnan palveluverkon luomiseen ja kehittämiseen. Pysyvien ja hintavien monitoimitalojen rakentamisen sijaan muunneltavien rakennusten muodostamia kuntien palvelukeskittymiä voi muokata aina muuttuvien tarpeiden mukaan.

Tällöin joustavat rakennukset eivätkä palveluja tarvitsevat kuntalaiset.

Kiinteiden kuukausivuokrien ansiosta muunneltavat rakennukset on lisäksi helppo budjetoida. Niihin ei liity samanlaista investointiriskiä kuin perinteisen rakennuksen rakentamiseen.

Jos rakennuksen käyttötarve on epävarmaa 10 vuoden päästä, se ei haittaa muunneltavan rakennuksen kohdalla.

 

Juha Kalliokulju
Country Manager Finland, Adapteo Finland Oy

Referenssit

Adapteo Studio – jakso 1

Adapteo studion ensimmäisessä jaksossa tutustutaan tarkemmin, mitä muunneltavat rakennukset ovat ja miksi ne ovat ratkaisu epävarmaan tulevaisuuteen.

Maailma voi muuttua yllättäen – voivatko rakennuksetkin?

Koronapandemia konkretisoi, miten tulevaisuutta on välillä vaikea ennustaa. Ja miten muutokset voivat heijastua myös rakennusten käyttöön ...