Asiantuntija-artikkelit

Väistötilat kunnalle hankitaan useamman tahon yhteistyönä

Kunnissa voi eri syistä olla yhtäkkiä tilanne, jossa koulu tai päiväkoti tarvitsee uutta tilaa ja nopeasti. Monesti uuden rakennuksen rakentaminen tällaisessa tilanteessa olisi liian hidasta ja kallista, jolloin ratkaisuksi voidaan valita siirtokelpoisten tilojen hankinta. Esittelemme nyt, miten väistötilojen hankintaprosessi etenee yleensä kunnassa.

Tiestitkö?

6 kk


Väistötilojen hankintaprosessi kestää kunnassa yleensä puoli vuotta.

5 vaihetta


Hankintaprosessi etenee yleensä viiden eri vaiheen kautta.

Monesti kuntaan syntyy väliaikaisen tilan tarve, kun nykyisestä rakennuksesta paljastuu sisäilmaongelmia tai syksyllä aloittavien koululaisten tai päiväkotilaisten määrä onkin entisiä vuosiluokkia suurempi.

Siilinjärvi on yksi lukuisista Suomen kunnista, joissa on jouduttu jo useamman kerran tilahaasteen eteen. Kunnan koululaisista yli puolet opiskelee tällä hetkellä siirrettävissä tiloissa. Cramo Adapteo on tehnyt Siilinjärven kanssa yhteistyötä useammassa kohteessa, ja kunnassa onkin vankkaa kokemusta siirrettävien tilojen hankintaprosessista.

Haastattelimme Siilinjärven sivistyspalveluiden johtajaa Anssi Jokikokkoa ja teknisten palveluiden toimitilajohtajaa Jukka Kellokumpua, jotka valottivat väistötilojen hankintaprosessia kunnan elimissä. Kaiken kaikkiaan hankintaprosessi kestää kunnassa noin puoli vuotta ja etenee yleensä viiden eri vaiheen kautta:

1. Tiloissa havaitaan ongelmia

Prosessi väistötilojen hankintaan alkaa aina tarpeen synnyllä. Vanhassa koulu- tai päiväkotirakennuksessa on voitu kärsiä huonosta sisäilman laadusta, ja asiaa on alettu selvittämään virallisesti. Sisäilmaongelmiin liittyvissä epäilyissä Siilinjärvellä ongelmasta ottaa kopin ensimmäisenä yleensä sisäilmatyöryhmä.

2. Ongelma on sisäilmatyöryhmän pöydällä

Sisäilmatyöryhmä on eri alan asiantuntijoista koostuva ryhmä, joka tutkii ongelmaa ja antaa koko prosessille sen ensimmäisen sysäyksen kunnan päättävissä elimissä. Sisäilmatyöryhmään kuuluu niin teknisten palveluiden, rakennuspuolen kuin ympäristöterveyden asiantuntijoita.

Joskus jos sisäilmaongelmat ovat olleet selkeästi jo tiedossa ja todettuina, sisäilmatyöryhmän panosta ei välttämättä tarvita ja asia etenee suoraan sivistyspalveluille.

3. Sivistyspalvelut määrittelee korvaavien tilojen tarpeen

Jos tosiaan sisäilmatyöryhmä on todennut, että kunnan koulu- tai päiväkotitiloissa ei voida enää jatkaa, sivistystoimi aloittaa väistötilojen hankintaprosessin.

Kunnan sivistystoimen lautakunnassa määritellään korvaavien tilojen tarve ja niille asetettavat kriteerit. Tämän jälkeen asia esitellään kunnan tekniselle osastolle.

4. Tekniset palvelut kilpailuttaa tilantarjoajat ja tekee päätöksen korvaavista tiloista

Kunnan tekniset palvelut on vastuussa tarvittavien tilojen tarkemmasta suunnittelusta yhteistyössä sivistyspalveluiden kanssa ja lopulta hankittavien tilojen kilpailutuksen järjestämisestä. Mietittävä on mm. minne tilat sijoitetaan, kuinka suuret tilat tarvitaan ja miten ne sijoitetaan, esimerkiksi kuinka moneen kerrokseen. Samassa tekninen lautakunta myös määrittelee tiloille tarvittavan vuokra-ajan.

Kilpailutuksen perusteella tekniset palvelut tekee päätöksen korvaavien tilojen toimittajasta. Jos kyseessä on pienempi kokonaisuus, päätöksen voivat tehdä suoraan teknisen palvelun virkamiehet. Laajemmissa kokonaisuuksissa päätöksen tekee tekninen lautakunta.

5. Lopulliset hankittavat tilat suunnitellaan yhdessä toimittajan kanssa

Kun toimittaja on valittu, alkaa lopullinen suunnittelu toimittajan, teknisten palveluiden ja sivistyspalveluiden kanssa. Tekniset palvelut on mukana prosessin loppuun saakka varmistaen tilojen onnistuneen käyttöönoton.

Nykyiset väistötilat ovat kehittyneet huomattavasti vanhoista tiloista.

Sivistyspalvelut edellyttää tiloilta toiminnallisuutta

Kun sivistyspalvelut aloittavat tilojen tarpeen määrittelyn, tilatoimittajan ja toimitettavan kokonaisuuden valintaa ohjaavat neljä prioriteettia. Ensimmäisenä prioriteettina on saada kunnalle toiminnalliset tilat, joissa opetus pystytään järjestämään ongelmitta ja jotka vastaavat opetuksen asettamia tarpeita.

Toinen prioriteetti tiloille on kustannukset, joiden tulee sopia kunnan budjettiraameihin. Kolmantena prioriteettina tulevat myös aikataulukysymykset – kuinka nopeasti tilat saadaan käyttövalmiiksi ja minkälaiseen toimitusaikatauluun toimittaja sitoutuu.

Neljäntenä prioriteettina, joka on kuitenkin on koko prosessin perusta, on tilojen terveellisyys. Korvaavien tilojen tulee ehdottomasti olla sisäilmaltaan terveelliset, joissa tilojen käyttäjät pystyvät hengittämään vapaasti.

Tekniset palvelut huolehtii, että tilat vastaavat kaikkia edellytyksiä

Sivistyspalveluiden laatiman vaatimuslistan pohjalta kunnan tekniset palvelut laatii tarkemman suunnitelman, jota käytetään tarjouskilpailun pohjana. Tekniset palvelut keskittyykin nimensä mukaisesti myös teknisiin vaatimuksiin ja yksityiskohtiin, jotta tiloista saataisiin turvalliset, viihtyisät ja määräysten mukaiset.

Myös teknisten palveluiden vaatimuslistalla ykkösprioriteetiksi nousee sisäilman laatu, jonka tulee olla moitteettomalla tasolla korvaavissa tiloissa. Toisekseen tilojen tulee olla toiminalliset ja palvella erityisaineidenkin tarpeita, kuten kotitaloutta.

Tekniset palvelut huolehtii myös, että korvaavien tilojen suunnittelussa on huolehdittu mm. esteettömyydestä ja paloturvallisuudesta. Tiloista tulee löytyä kunnon luiskat ovien edustoilla, inva-wc:t, pikapalopostit ja jauhesammuttimet oikeilla paikoilla.

Väistötiloissa on tultu pitkälle vanhoista parakkikouluista

Nykyiset kouluja ja päiväkoteja korvaavat siirrettävät tilat ovat kaukana vanhoista parakkipinoista, jotka nököttivät urheilukentän laidalla.

Nykyiset väistötilat ovat jotain aivan muuta.

Anssi Jokikokko
Sivistyspalveluiden johtaja, Siilinjärven kunta

Sivistyspalveluiden johtajan Anssi Jokikokon mukaan uudet siirrettävät tilat vastaavat selkeästi nykyisen opetussuunnitelman ja opetuksen tarpeisiin. Oppilaat eivät enää istu koko päivää samassa pulpeteissa, joten korvaavien koulutilojen on mukauduttava tähän opetusmalliin.

Toimitilajohtajaa Jukka Kellokumpua taas ilahduttaa nykyinen siirrettävien tilojen tarjonta. Tarjolla on monipuolisia tiloja, jotka soveltuvat moneen eri käyttöön. Tilat ovat laadultaan myös hyviä, eivätkä päiväkotilaiset, koululaiset tai henkilökunta joudu tyytymään kolkkoihin parakkikoppeihin.